top of page

MINÄ

Vilma Kotro

Olen Vilma, 21- vuotias iloinen koiraharrastaja, ja tällä hetkellä helsinkiläinen. 

​

Koirien maailmaan olen hypännyt jo pienenä, vaikka koiraa omasta kodista ei ole aina löytynyt. Pikkuveljeni ollessa allerginen koirille, keskityin enemminkin tuttujen ja sukulaisten koirien hoitamiseen, dogsitter- kurssin käymiseen sekä kaikkien mahdollisten koirakirjojen lukemiseen. Ensimmäisen oman koirani hankin hirmuisen kinuamisen jälkeen vuonna 2012, itse kauan säästämilläni pennosilla. Ensimmäinen koirani oli sekarotuinen Siiri- koira, joka vielä tälläkin hetkellä viettää eläkepäiviään vanhempieni luona maalla.

​

Auspaiden maailmaan hyppäsin virallisesti 2018, kun pienen pieni Iines kotiutui miltei extemporea luokseni. Olin ensimmäisen koirani jälkeen ihastunut paimenkoiriin, ja kauan tutkisteltuani löysin australianpaimenkoiran. Luonne kuvauksen perusteella ihastuin heti. Halusin itselleni koiran, jonka kanssa voin harrastaa, lenkkeillä, matkustaa ja ylipäätään elää yhdessä. Rupesin tutustumaan rotuun paremmin ja selailemaan kasvattajia, ja parin vuoden päästä törmäsinkin Iinekseen.

​

Syksyllä 2019 kävin Kennelliiton kasvattajakurssin ihan vain mielenkiinnosta. Näiden muutaman vuoden aikana kuitenkin kiinnostukseni on vain kasvanut kasvattajatoimintaa kohden, varsinkin Iineksen terveyden sekä ihanan luonteen vuoksi. Kasvattaja tavoitteenani onkin terveet ja luonteeltaan rodunomaiset elämän kumppanit!

​

​

​

Näyttökuva 2022-11-06 kello 16.19.03.png
Minusta: About
bottom of page